Uusi blogini

on siis tästä päivästä lukien ”Olkoonkin että...”

Olkoonkinetta.blogspot.com

Puoli vuotta myöhemmin

Niin, näyttää siltä, että tammikuussa lupaavasti alkanut bloggarin urani tyssäsi kuin seinään. On kulunut reilu puoli vuotta edellisestä kirjoituksestani. Aikeeni oli tuottaa tänne kuukausittain jotain ajankohtaista tai muutoin merkityksellistä, mutta toisin kävi. Monistakin syistä joita en käy tässä erittelemään, runosuoneni ehtyi ja blogit jäivät kirjoittamatta. Ja nyt istun tässä ihmettelemässä.

Tekstien aiheita on pyörinyt mielessäni ja kesän tultua & lomien alettua blogin(kin) kirjoittaminen on alkanut jälleen kiinnostaa. Tosin tilanteeni kriisiytyi juuri äsken, sillä huomasin olevani plagioija - tosin tietämättäni. Jos olisin alkuvuodesta vaivautunut tarkistamaan asian KVG-menetelmällä eli googlettamalla, olisin helposti huomannut, että ”ehdoton ehkä” on sanapari, jonka useampikin henkilö on ennen minua ottanut bloginsa otsikoksi. Olikin liian nokkela juttu ollakseen ainutlaatuinen, damn!

En oikein kykene elämään tämän kanssa, joten otan opikseni ja jätän tämä viimeiseksi kirjoituksekseni ko. otsikon alla. Aloitan pian puhtaalta pöydältä uuden blogin, jonka otsikko on uniikki. Tervetuloa sen lukijoiksi kaikki, joita aivoitukseni kiinnostavat. Laitan seuraavaan viestiini uuden otsikon ja osoitteen - kunhan tässä ensin nuolen haavani ja sulattelen asiaa.

Ja vielä: sori siitä niille, joiden käytössä ”ehdoton ehkä” on ollut. Tämä ei tule toistumaan 😒

Kesämökillä Keski-Suomessa heinäkuussa armon vuonna 2019

Mitä jos tiedettä ei olisi?

Kun katson ympärilleni, melkein missä tahansa, näen tieteen ja tutkimuksen ansiosta syntyneitä asioita. Pukeudun sellaisiin, liikun sellaisilla, kannan sellaisia mukanani, kirjoitan tätä blogia sellaisella ja niin edelleen, loputtomasti. Lista on häkellyttävä ja sen loppuun voi vielä liittää yhden väitteen: luultavasti minua ei edes olisi olemassa ilman tiedettä. Tai jos olisin joskus saanut alkuni, en olisi todennäköisesti elänyt likimainkaan näin vanhaksi, 56-vuotiaaksi.

Monet tieteen ihmiskuntaa hyödyttävät tuotokset vaikuttaisivat äkkiseltään olevan tekniikkaa ja materiaa. Näin toki on ja niiden olemassaolo sekä liittyminen tutkimukseen on helppo hahmottaa, vaikkemme niiden toiminnasta tai rakenteesta mitään ymmärtäisikään. Sen sijaan tulemme harvemmin ajatelleeksi, että myös moni hyvä ja merkityksellinen aineeton asia elämässämme on mahdollinen tieteen ansiosta. Vaikka esimerkiksi sivistys ja kulttuuri eivät suoranaisesti ja välttämättä ole tieteellisen tutkimuksen tuloksia, niiden olemassaolon nykyisessä laajuudessa ja syvyydessä mahdollistaa vain tieteen ja teknologian avulla syntynyt hyvinvointi - se tarjoaa meille välineitä, "kuivaa lämmintä sisätilaa" ja ennen kaikkea aikaa olla luovia ja sivistyneitä sen sijaan, että vain kamppailisimme päivästä toiseen selvitäksemme hengissä.

Terveys on varmasti yksi merkittävimmistä tieteen ja tutkimuksen aikaansaannoksista - nykyinen eliniänodote (joka on minun elinaikananikin kasvanut 69:sta 82:een vuoteen) ei ole syntynyt itsestään tai ns. jumalallisen väliintulon tai vaikkapa poliittisten päätösten seurauksena, vaan sen taustalla on pitkä lääketieteellisen tutkimuksen jatkumo. Lääkärit ja tutkijat ovat systemaattisesti selvittäneet sairauksien syitä ja mekanismeja ja sitten soveltaneet näitä tietoja potilaisiin. On syntynyt nykyaikainen terveydenhuolto ja käsittämättömän terve ja pitkäikäinen ihmispopulaatio. Siis käsittämätön esimerkiksi sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka eleli Suomessa vaikkapa 1800-luvun lopulla. Tai sellaisen (kuvitteellisen) ihmisen, joka eläisi tätä päivää maailmassa ilman tiedettä.

Minäpä tuon tähän pointtiani valottamaan kaksi tarinaa, kahden kuvitteellisen naisen kohtalot kahdessa hyvin erilaisessa maailmassa. Ensimmäinen kertoo Maritasta, joka elää tuntemassamme Suomessa ja toinen Mariasta, joka elää vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Tässä dystopiassa tiede ja tutkimus on estetty tai tullut mahdottomaksi jo hyvin kauan sitten.

MARITA (Suomi 2010-luvulla, vastaa nykytilannetta monissa länsimaissa)
Marita on täyttänyt 50 vuotta ja hänet kutsutaan mammografiaseulontaan. Seulonnassa vasemmasta rinnasta löytyy muutos, joka tutkitaan tarkemmin. Muutos osoittautuu pahanlaatuiseksi kasvaimeksi, mutta se on kooltaan vielä hyvin pieni. Rintaa ja ympäröivää kudosta säästävä leikkaus tehdään viivyttelemättä ja aloitetaan yksilöllisesti kohdennettu solusalpaaja- ja sädehoito. Muutaman kuukauden sairausloman jälkeen Marita palaa työhön. Vuosittaisissa tarkastuksissa seurataan tilannetta ja viiden vuoden syövättömän jakson jälkeen todetaan, että Marita on parantunut sairaudestaan - kuten jo noin 90% vastaavan diagnoosin saaneista naisista.

MARIA (kuvitteellinen asuinalue Pohjois-Euroopassa 2010-luvulla, maailmassa ilman tiedettä)
Maria oli tuntenut olonsa väsyneeksi jo pitkään. Vasenta rintaa jomotti ja se patti (josta hän ei ollut kertonut kenellekään) kasvoi kasvamistaan. Maria yritti hoitaa tilan työt ja lapsikatraansa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta voimat alkoivat olla vähissä. Isäntäkin oli lähtenyt metsätöitä etsimään ja viipyisi sillä matkallaan kevääseen. Talven edetessä vatsan turvotus, päänsärky ja luiden viheliäinen kolotus lisääntyivät ja saivat Marian hakemaan apua. Kiertävä kansanparantaja saapui taloon ja keitteli hellalla pahanhajuista lientä, jota Maria nieleskeli itku kurkussa. Sitten oli vuorossa kuppaus ja lopuksi ikiaikaisten loitsujen luentaa. Parantajalle oli annettava korvaukseksi suurin osa vähistä suolarahoista ja puoskarin mentyä Maria tunsi olonsa entistä kurjemmaksi, vaikka halusi uskoa, että poppamiehellä oli viimeisin tieto tällaisen näivetystaudin hoitamiseksi. Parin viikon päästä Maria pyörtyi navetassa ja pääsi hädin tuskin takaisin tupaan. Sängyssä Marialle nousi korkea kuume, joka hämärsi tajunnan ja vei lopunkin toimintakyvyn. Vanhin tyttäristä otti pikkusisarukset hoitaakseen ja vanhin poika lähti hiihtäen kirkolle hakemaan viimeistä apua eli pappia. Kun pappi muutaman päivän kuluttua vihdoin saapui paikalle, oli Maria kuollut ja hengenmiehen tehtäväksi jäi ruumiin siunaaminen.

Vastaavia tarinapareja olisi mahdollista punoa äärettömästi jo pelkästään samalla teemalla eli jos lääketieteen taso olisi korkeintaan viime vuosituhannen puolenvälin tasolla. Eikä tarvitse mennä niinkään kauas menneisyyteen - ajatellaanpa vaikka 1. maailmansotaa, sotilaiden ampumahaavoja ja sitä, ettei antibiootteja ollut vielä keksitty. Monikaan meistä ei nykyisin pysty (tai halua) edes ajatella, kuinka paljon paremmin asiamme ovat nyt kuin vain sata vuotta sitten. Ja lähes yksinomaan tieteen ansiosta.

Tuntuu siis jokseenkin oudolta jankuttaa asiaa, jonka luulisi olevan täysin itsestään selvää. Mutta kun katsotaan viimeisten vuosien kehitystä: leikkauksia koulutuksen ja tutkimuksen julkiseen rahoitukseen, yritysten laskevaa kiinnostusta T&K-toimintaan ja johtavien poliitikkojen väheksyvää suhtautumista asiantuntijoiden välittämään tietoon, asian tärkeys kirkastuu. Nähdäkseni juuri nyt on paras hetki meidän kaikkien tieteen ja tutkimuksen puolestapuhujien avata sanaiset arkkumme ja kertoa mahdollisimman monin eri tavoin ja monella eri foorumilla, miten tärkeä asia meille on hyvin resurssoitu ja kukoistava tiede. Ja keväällä valtuuttaa asioistamme päättämään sellaiset poliitikot, jotka uskaltavat lausua ääneen ymmärtävänsä tutkimuksen merkityksen.

Peli on avattu - mutta miksi?

Se on nyt tässä - blogi, jota olen miettinyt kaikessa hiljaisuudessa jo pitkään. Mutta miksi juuri nyt? Tai miksi ylipäätään? Maailmahan on jo täynnä epämääräistä mölyä ja mielipiteitä, kyllästymiseen ja ahdistumiseen saakka. Tämän toteamiseen ei tarvita kuin muutama sekunti - sen verran kestää minkä tahansa sosiaalisen median mobiilisovelluksen avaaminen ja kas, täysilaidallinen näkemyksiä syöksyy silmille. Mihin siis tarvitaan "yet another blog"? Minäpä yritän perustella - niin teille kuin itsellenikin.

Korvissani kaikuvat jonkun viisaan sanat (mukaellen): "Jokaisella on mielipide ja p...sereikä, kumpikaan ei kiinnosta minua". Minun tulisi nyt löytää perustelut sille, miksi mielipiteeni ja näkemykseni ovat olevinaan niin arvokkaita tai omaperäisiä, että niille pitäisi varata oma tila bittiavaruudesta ja joidenkin vielä uhrata kallista aikaansa niiden tutkimiseen. Tässäpä muutama pointti:

• Maailma on siis täynnä joutavaa jorinaa, vihapuhetta ja huonosti argumentoituja näkemyksiä/mielipiteitä. Tähän voi reagoida ainakin kolmella tavalla: 

1. Ei reagoi lainkaan, kieltää koko moskan olemassaolon, keskittyy vaikkapa hyvään kirjallisuuteen tai luonnosta nauttimiseen.
2. Provosoituu ja liittyy kuoroon mukaan mölyämään ja ampumaan lonkalta kaikkea liikkuvaa.
3. Yrittää toimia vastavoimana ja täyttää edes pienen nurkan maailmankaikkeudesta tekstillä, joka pyrkii hajottamisen sijaan rakentamaan, perustelee näkemyksensä, perustaa väitteensä tutkittuun tietoon ja pyrkii kunnioittamaan ainakin samoin perustein kirjoittavien näkemyksiä, vaikka ne poikkeaisivatkin omistani.

Kolmas vaihtoehto on se ylevä perustelu, jonka kautta tahtoisin itseni asemoida tähän blogien ja muun sälän minestronekeittoon. Luulenpa, että minun pitää ennen jokaisen uuden kirjoituksen jukaisemista lukea läpi tämä tekstini ja pohtia, pitävätkö lupaukseni edelleen. Jos jään kiinni meuhkaamisesta ja perustelemattomista mielipiteistä, saa heitellä lokaa ja kakkakikkareita.

Koska en oikeasti ole kovin ylevä ja jalo ihminen, vaan toimintaani ohjaavat monet raadollisetkin motiivit, listaan tähän myös sellaisia perusteluita, jotka tosiasiassa vaikuttavat päätökseeni paljon:

• Minusta on hauskaa ja inspiroivaa kirjoittaa, olen niitä ihmisiä, jotka jäsentävät maailmaa parhaiten tekstin välityksellä, uskoisin. Pöytälaatikkoon olisi toki turvallista kirjoittaa - kukaan ei pahoita mieltään tai kuittaile, mutta eipä myöskään anna palautetta tai kommentteja. Kaipaan siis vuorovaikutusta kirjoittamiseeni. Toisin sanoen ja totta puhuen: haluan näkyä ja olla olemassa kirjoittajana - varmasti se ykkösmotiivi todella monelle blogistille,
• Kasvaneen kiinnostukseni kaikenlaiseen tekstin tuottamiseen osoittaa todeksi uusi harrastukseni, luova kirjoittaminen. Olen ollut syksystä 2018 Ahlmanin opiston luovan kirjoittamisen verkkokurssilla ja nyt aloittelen kirjoittamisen perusteiden opintokokonaisuutta Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Ajattelen, että näihin koulutuksiin liittyvä kirjoittaminen (kyllä, mukana on myös asiatekstiin ja tietokirjoittamiseen harjaantumista) kaipaa alustan, jonne voi tarvittaessa tuupata hengentuotteitaan - jos jotakuta sattuisi vaikka kiinnostamaan.
• Olen juuri aloittanut uudessa duunissa Syöpäsäätiön tutkimusjohtajana. Tähän tehtävään oleellisena osana kuuluu syöpätutkimuksen tunnetuksi tekeminen ja osallistuminen viestintään kansalaisten ja sidosryhmien (erityisesti syöpätutkijat, mutta myös päättäjät ja muut yhteiskunnalliset vaikuttajat) suuntaan. Arvaan, että tulen kirjoittelemaan tälle alustalle paljon syöpätutkimuksesta erityisesti ja tutkimuksesta yleisesti. Yhteiskunnan riittävä tuki tutkimukselle ja suhtautuminen tieteelliseen tutkimukseen investointina (eikä kulueränä) ovat varmasti näkökulmiani, samoin tutkimustiedon hyödyntäminen päätöksenteossa.
• Ja nyt lopuksi triggeri, joka sai minut aktivoitumaan (tästä aiheesta tulette näkemään seuraavan kirjoitukseni - stay tuned)