5.7.19

Puoli vuotta myöhemmin

Niin, näyttää siltä, että tammikuussa lupaavasti alkanut bloggarin urani tyssäsi kuin seinään. On kulunut reilu puoli vuotta edellisestä kirjoituksestani. Aikeeni oli tuottaa tänne kuukausittain jotain ajankohtaista tai muutoin merkityksellistä, mutta toisin kävi. Monistakin syistä joita en käy tässä erittelemään, runosuoneni ehtyi ja blogit jäivät kirjoittamatta. Ja nyt istun tässä ihmettelemässä.

Tekstien aiheita on pyörinyt mielessäni ja kesän tultua & lomien alettua blogin(kin) kirjoittaminen on alkanut jälleen kiinnostaa. Tosin tilanteeni kriisiytyi juuri äsken, sillä huomasin olevani plagioija - tosin tietämättäni. Jos olisin alkuvuodesta vaivautunut tarkistamaan asian KVG-menetelmällä eli googlettamalla, olisin helposti huomannut, että ”ehdoton ehkä” on sanapari, jonka useampikin henkilö on ennen minua ottanut bloginsa otsikoksi. Olikin liian nokkela juttu ollakseen ainutlaatuinen, damn!

En oikein kykene elämään tämän kanssa, joten otan opikseni ja jätän tämä viimeiseksi kirjoituksekseni ko. otsikon alla. Aloitan pian puhtaalta pöydältä uuden blogin, jonka otsikko on uniikki. Tervetuloa sen lukijoiksi kaikki, joita aivoitukseni kiinnostavat. Laitan seuraavaan viestiini uuden otsikon ja osoitteen - kunhan tässä ensin nuolen haavani ja sulattelen asiaa.

Ja vielä: sori siitä niille, joiden käytössä ”ehdoton ehkä” on ollut. Tämä ei tule toistumaan 😒

Kesämökillä Keski-Suomessa heinäkuussa armon vuonna 2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti